Myyntijohtaja, Suomen Sijoitusmetsät
Tule Suomen Sijoitusmetsille johtamaan myyntiä ja markkinointia sekä uudistamaan metsäsijoittamista ja metsäkiinteistömarkkinoita!
Suomen Sijoitusmetsät Oy:n maaperää on 78 Mrd euron kansallisvarallisuus, jolla on 600 000 yksityistä omistajaa. Metsäkiinteistöillä käydään julkista kauppaa vuosittain 300 miljoonalla eurolla. Viimeisen 10 vuoden aikana Suomen Sijoitusmetsät Oy on konsultoinut yli 500 miljoonan euron transaktioita.
Suomen Sijoitusmetsät Oy on metsäkiinteistömarkkinoiden osaava ja monipuolinen toimija. Tämä perustuu maailmanlaajuisesti uniikkiin markkinadatan systemaattiseen keräämiseen ja kokemuksen tuomaan kykyyn soveltaa tietoa eri markkinaosapuolten hyväksi. Suomen Sijoitusmetsien asiakkaita ovat markkinoiden suurimmat toimijat ja yksityiset metsänomistajat.
Suomen Sijoitusmetsät hakee nyt kasvu- ja tulosorientoitunutta
Myyntijohtajaa
vastaamaan myynti- ja markkinointitoiminnoista ja niiden johtamisesta kokonaisvaltaisesti osallistuen itse aktiivisesti myyntiaktiviteettien toteutukseen. Tehtävä sisältää myyntiprosessien ja -mittarien rakentamista, myyntikulttuurin vahvistamista sekä myynnin ja markkinoinnin toteutuksen johtamista. Seuraat tarkasti toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ja kehität muuttuvaan markkinaan sopivia uusia ratkaisuja.
Rooli kuuluu yrityksen johtoryhmään ja myyntijohtaja toimii myynti- ja markkinointitiimin esihenkilönä. Toimipiste on Joensuussa, mutta tehtävää voi hoitaa osittain myös etänä. Myyntijohtaja raportoi yrityksen toimitusjohtajalle.
Roolissasi:
- Myyt ja kehität myynnin toimintamallit, kyvykkyydet ja mittarit, joissa hyödynnetään tehokkaasti dataa
- Suunnittelet selkeän myynnin strategian ja vastaat sen johdonmukaisesta jalkauttamisesta
- Varmistat kasvutavoitteiden saavuttaminen ja osallistut aktiivisesti myyntiin sekä muihin kasvun rakentamisen toimenpiteisiin
- Rakennat myynnin kulttuurin, jossa oppimiskyky ja yritykset arvot ovat keskiössä
- Sovellat perinteisiä ja digitaalisia myyntitapoja asiakaskunnan laajentamiseksi
- Kehität palvelutuotannon myynnillisyyttä ja asiakaskeskeisyyttä
- Varmistat, että toiminta on tulos- ja myyntiorientoitunutta
- Rekrytoit, johdat ja motivoit myyntitiimiä ja markkinoinnin kumppaneita
- Ohjaat myynnin kasvua tukevien markkinointitoimenpiteiden suunnittelua ja toteutusta
- Tuot johtoryhmään näkemyksiä myynnin kehittämisestä ja liiketoiminnan kasvattamisesta
Sinä myyntijohtajana:
Tehtävä edellyttää vahvaa tulosorientoituneisuutta, johtamistaitoja sekä tahtotilaa menestyä roolissa, jossa oma myyntityö ja myynnin kokonaisvaltainen johtaminen yhdistyvät.
Arvostamme:
- Näyttöjä myynnin onnistumisista ja liiketoiminnan menestyksekkäästä kehittämisestä
- Kykyä luoda tehokas B2C -myyntikonsepti potentiaalisten yksityisasiakkaiden tavoittamiseksi digitaalisia kanavia hyödyntämällä
- Suomen Sijoitusmetsien liiketoimintaympäristön ymmärrystä ja kiinnostusta metsäsijoitusalan kehitykseen ja tulevaisuuden trendeihin
- Kokemusta myynnin ohjaamisesta, myyntiprosessien rakentamisesta ja KPI-metriikan kehittämisestä
- Näyttöjä tuloskeskeisestä työskentelystä ja myyntikulttuurin kehittämisestä
- Kykyä nähdä muuttuva liiketoimintaympäristö ja rakentaa tulevaisuuden kasvua tukevia toimintamalleja
- Yrittäjähenkistä asennetta ja halua tarttua haasteisiin
- Kykyä motivoida ja kehittää tiimiä ja edistää jatkuvaa oppimista
- Erinomaisia vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja
- Ymmärrystä kannattavuudesta, talouden perusperiaatteista ja myyntidatan analysoinnista
Mitä rooli tarjoaa sinulle
- Avainroolin kasvuyrityksessä, jossa pääset uudistamaan metsäsijoittamisen ja metsäkiinteistömarkkinan toimialaa
- Vastuullisen tehtävän, jossa pääset rakentamaan ja johtamaan kokonaisvaltaisesti myynnin ja markkinoinnin tekemistä
- Pääset työskentelemään laajan ja uudistuvan asiakaskunnan parissa – instituutiot, sijoittajat ja yksityisasiakkaat
- Mahdollisuuden edetä kasvun ja onnistumisten kautta
- Tiimin ja organisaation, jotka seisovat vierelläsi – ei pelkästään silloin, kun menee hyvin, vaan myös silloin, kun kaivataan uusia ideoita ja ratkaisuja
- Joustavan etätyömahdollisuuden, jossa voit vaikuttaa Joensuussa työskentelyn aikatauluihin
Lisätiedot:
Kiinnostuitko? Tässä prosessissa Suomen Sijoitusmetsät työskentelee yhdessä Winona Finlandin kanssa. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä ke 22.1 tai to 23.1 klo 15–16 välillä konsultteihimme: Sini Kalalahti 043 820 0655 / Emma Eira 050 470 8761, emma.eira@winonagroup.com. Odotamme hakemustasi! Haastattelemme hakijoita jatkuvasti ja ilmoitus voi sulkeutua ennen kuin rekrytointiprosessi on saatu päätökseen.
- Assignments and positions
- Permanent Positions
- Locations
- Koko Suomi
Koko Suomi
About Winona
We specialize in the recruitment of managers and senior specialists through executive search and interim management.
We help companies find the best candidates in a job market where there is fierce competition for skilled managers and senior specialists. Our senior recruiters have years of experience and manage the entire recruitment process, from job description to hiring.
Myyntijohtaja, Suomen Sijoitusmetsät
Tule Suomen Sijoitusmetsille johtamaan myyntiä ja markkinointia sekä uudistamaan metsäsijoittamista ja metsäkiinteistömarkkinoita!
Loading application form